Perinteinen Unicef-kävely pidettiin Jokilaakson koululla maanantaina 9.5. Ensin kuuntelimme oppilaskunnan aamunavauksen aiheesta ja sitten suuntasimme koko kouluna kiertämään tuttua reittiä koulun lähistöllä. Matkalle oli sijoitettu aikuisia valvomaan turvallisuutta ja tarrapisteellä oli hyvä kuhina. Tänä vuonna passeihin kerättiin tuttuja Muumi-hahmoja, mikä varmasti oli lapsista kivaa. Kävelytapahtumassa kerätyt varat käytetään tänä vuonna koulunkäynnin edistämiseksi Myanmarissa, joka on yksi Aasian köyhimmistä maista. Koronan vaikutukset ja poliittiset levottomuudet ovat hankaloittaneet siellä lasten koulunkäyntiä. Tämä mielessä jaksoivat lapset juosta ja kävellä koko oppitunnin. Näistä tempauksista ja auttamisesta ei voi jäädä kuin hyvä mieli kaikille osallistujille. Jokilaakson koulu ja Unicef kiittävät kaikkia sponsoreita <3!
 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Taikurishown kautta talvilomalle!

Yleisurheilumenestystä